" Kuljen kultaisella polulla hiekkatietä. Aurinko paahtaa ja rakkauden hikikarpalot kiiluvat otsallani. Olen kulkenut jo jonkin matkaa.
Matka on pitkä ja raskaskin kulkea. Välillä helpottaa ja saan mahdollisuuden uuteen alkuun. Pääsen vihdoin lentoon! Saan jälleen avata siipeni ja lentää.
Ihana vapauden tunne rinnassani. Se valtaa hiljalleen koko kehon, mielen ja kaikki soluni kietoen minut hurjaan täyttymykseen.
Täytyn rakkaudesta, vapaudesta. Rakkaus vapauttaa. Sydämeni avautuu, pakahtuu, eheytyy. Kaikki on hetken NiiN suuremmoista, että saan haukkoa henkeäni. Kiitollisuus valtaa sydämeni.
Olen jälleen yksin. Ympärilläni on pimeys. "Miten voisin lohduttaa tuota kulkijaa?" En tiedä sitä. Ymmärrän vain, että näin on määrä kulkea. Ikuinen viisaus on näin kaiken suunnitellut. Kirjoittanut kerran tarinani, jonka minä nyt luon hetki hetkeltä uudelleen. Elän sen kaiken todellisuudeksi.
Antaudunko hetkeen? Vai vastustanko sitä, mikä vääjäämättä on tuleva tielleni?? Niin vain hidastaen omaa kulkuani. Sieluni suunnitelmasta kaikki lähtee. Kokemus on se, mikä palvelee kaikkien korkeinta parasta. Muulla ei ole väliä. Kokemus, joka elää Isän äidin rakkaudesta.
Yksinäisyydestä kasvaa kaipuu. Kaipuu synnyttää rakkautta. Rakkaus on sisälläni. Sieltä lähtee itämään uusi siemen. Ja tuo siemen versoo pian uutta elämää. Täydempää elämää. Intohimoisempaa elämää. Kiitollisempaa elämää. Aina vain voimallisempaa rakkautta, intohimoa ja entistä rikkaampaa elämää.
Miksi nyt ryhtyisin kirjailemaan? Jokin kipinä minussa taas syttyi. Laulut, niiden sanat ja huolettomat laulajat koskettivat sieluani. Ilovalo ja enkelitkö sen minussa herättivät? Kauniisti ja lempeästi, rakkaudella näin ohjaten. Onko aikani mun taas loistaa?
Huomaan taas, olen poikennut välillä polultani pimeään. Kävellyt ohi todellisen olemukseni.
Tämäkin vain, jotta näkisin sen, mikä on tuleva luokseni. MIkä on myös väistämätöntä tapahtua - taivaallisessa ajoituksessa.
Rakkaus se on. Puhdas, kirkassiipinen rakkaus, joka lentää linnun lailla maailmassa. Halkoo avoimia, kirkkaita, selkeitä taivaita. Herättää matkallaan menneet, taipuneet, vankiloistaan jokaisen sielun vapauttaa.
Sielun pyhin olemus on lentää. Omaa kaunista lentoaan meistä jokainen lopulta käy. Jossain vaiheessa vapaudumme, avaudumme ja antaudumme täysin. Kun emme enää pelkää mitään. Ego ei ohjaa. Sielu on tullut matkansa päähän.
On vain minä, sinä ja Isä äidin rakkaus. Se olkoon meidän tahtomme. Voimakkain kaikista. Puhdas, paljas kirkas totuus.
Sieltä vain tavoittaakseen uutta matkaa...
Ja alku on alkava uuden. Vailla kertojaa vielä odottaa. Uudelleen luomaan se yhdessä sielut johdattaa."
Kristusvalo ja rakkaus meitä siunatkoon, suojatkoon ja johdattakoon kultaista keskitietä meistä jokaista valon kulkijaa.
Kiitos, kiitos, kiitos.
